Ajankohtaista


9.4.2008 - Suomalaiset uutuuslaatat 2008

Pukkilan kevät tuo mukanaan viisi uutta kotimaista laattasarjaa, jotka tuovat liikkeen tuntua ja visuaalisuutta tilaan. Muotokielen vaikuttimina ovat olleet graafisuus sekä luonto.


Ranta

Seesteinen ja luonnonvärinen Ranta-sarja muistuttaa kesäisestä päivästä rannalla. Kiiltävässä laatassa näkyy hiekkakiven elävää pintaa. Sarjan väreinä ovat ajattomat kivenharmaa ja hiekka sekä turkoosin taivaansininen. Valko- ja väripohjaisista laatoista voi rakentaa monenlaisia seinäpintoja ylä- ja alaosineen.


Keto

Selkeä ja kepeä Keto kukkii nyt uudella tavalla. Uutuusväreinä ovat ylellinen hopea, kuulas akva ja pehmeä vanilja. Kaunis köynnöspinta on saanut rinnalleen yksivärisen ja yksinkertaisen raemaisen pinnan. Näitä kolmea pintaa yhdistelemällä voi rakentaa monipuolisesti joko koristeellisempia tai selkeämpiä kokonaisuuksia saman kodin eri tiloihin.


Viola

Kiiltävän Viola-laatan kaunis pinta heijastelee ylellisin valkohopein sävyin. Laatan pinnassa vähäeleisen tyylitellyt orvokinkukat leikittelevät hauskasti valon kanssa, jolloin syntyy yllättäviä, eläviä pintoja. Viola yhdistyy mm. Keto-sarjan yksivärisiin pohjalaattoihin.


Kide

Säkenöivä Kide muodostuu kiiltävistä kohokuvioiduista ja sileistä laatoista neljässä voimakkaassa värissä: jäänvalkoinen, antrasiitinharmaa, yönsininen ja rubiininpunainen. Niitä yhdistämällä syntyy vahvoja tunnelmia ja näyttävyyttä eri tiloihin. Arkkitehtooninen Kide sopiikin erinomaisesti mm. hotelleihin ja kodinomaisiin julkitiloihin. Kide jatkaa Pukkilan Kosketus-malliston struktuuripintojen sarjaa.


Koodi

Himmeäpintainen Koodi on monipuolinen lattialaattasarja kotiin ja kodinomaiseen julkitilaan. Sarja sisältää sekä mattasileän että voimakkaan kohokuviollisen laatan. Molemmista laatoista on saatavana kahdeksan ajatonta väriä valkoisen, mustan, harmaan ja ruskean eri sävyissä. Erilaisia pintoja sekä värejä yhdistämällä saadaan aikaiseksi mielenkiintoisia ja uudenlaisia lattiakokonaisuuksia. Koodia voi helposti yhdistää myös muihin kotimaisiin seinälaattasarjoihin.