Tuote lisätty muistilistalle

Yritys

Rakkaudesta laattoihin jo vuodesta 1874.

Pukkila Oy Ab

Pukkila on keraamisten laattojen suunnittelun, valmistuksen ja asennuksen edelläkävijä. Palvelemme ammattilaisia ja kuluttajia kaikkialla Suomessa, mutta toimintaympäristönämme on koko Eurooppa. Toimintaamme ja suunnitteluamme johdetaan Raisiosta. Kuulumme kansainväliseen Ricchetti Group -konserniin, joka on yksi Euroopan suurimmista keraamisten laattojen valmistajista. Suomalainen asiakas, laatu ja design määrittävät kaikkea tekemistämme. 

Aloitimme toimintamme Turun Kaakelitehdas Oy:nä vuonna 1874. Pitkä historia ja vuosien kokemus ovat antaneet meille vahvan pohjan ja tietotaidon paitsi materiaalista ja keraamisten laattojen teknologiasta, myös asiakkaistamme. Tunnemme suomalaiset kodit ja niiden värimaailman sekä ammattilaisten tarpeet ja toiveet yhtä hyvin kuin jokaisen laattamme. Laattojen, ihmisten sekä sisustus- tai rakennuskohteiden yhteensovittaminen parhaalla mahdollisella tavalla on elämäntehtävämme. Monipuolinen ja ajanmukainen valikoima, henkilökohtainen palvelu sekä jatkuva kehittyminen ja uusien trendien seuraaminen tekevät meistä parhaan mahdollisen kumppanin niin pieniin kuin isoihin sisustus- ja rakennusprojekteihin. 

Asiakkaitamme ovat kaikki ne suunnittelijat, sisustajat, urakoitsijat, arkkitehdit ja muut, joille laatu ja valikoima sekä asiantunteva palvelu ja sen sujuvuus ovat kaiken A ja O. Kerro suunnitelmasi meille. Lupaamme auttaa ja löytää tarpeisiisi aina sopivimman ratkaisun.

Avainlukuja:
Liikevaihto noin 16 milj. euroa
Henkilöstö: 37
Pääkonttori Raisiossa
Myymälät: Raisio, Vantaa, Tampere, Oulu, Kuopio
Koko maan kattava jälleenmyyjäverkosto

 

Yhteystiedot

Käyntiosoite: Sarkamaantie 12, 21280 Raisio
Postiosoite: PL 29, 20251 Turku
Puhelinvaihde: 0207 219 600
Fax: 0207 219 690

Laskutustiedot

Sähköinen laskutus:
Verkkolaskuosoite 003708493073
Operaattori Liaison Technologies Oy
Välittäjän tunnus 003708599126

Paperilaskujen vastaanotto:
PL 29, 20251 Turku

Y-tunnus

0849307-3

Tuotteiden noudot ja toimitukset Turun Vapaavarastosta

Tuontikatu 7, 20200 Turku
Keskus puh. 075 326 7999 

 

 

chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up
Yritys

10.12.2018