Tuote lisätty muistilistalle

Yritys

Rakkaudesta laattoihin jo vuodesta 1874.

UUSI LIPPULAIVAMYYMÄLÄ AVATTU RAISIOSSA

18.3.2016

Perinteikäs turkulaistoimija uudisti brändinsä

PUKKILAN LIPPULAIVAMYYMÄLÄ SIIRTYI RAISIOON

Laattatalo Pukkila on uudistanut brändinsä ja toimintatapansa. Yhtiö on yhä voimakkaammin sisustajan ja rakentajan kumppani, joka tarjoaa asiakkaille Suomessa suunniteltujen mallistojen lisäksi laajan kansainvälisen malliston. Turun Pitkämäessä vuodesta 1903 toiminut Pukkila on avannut uuden laattamyymälän Raisiossa.

 

– Tämä kevät on Pukkilalle isojen muutosten aikaa. Uudistimme brändimme ja logomme. Lisäksi myymälämme muutti monille tutusta paikasta uusiin tiloihin Raisioon. Uskallan väittää, että uusi myymälämme on yksi Suomen suurimmista ja upeimmista laattamyymälöistä, sanoo Pukkilan markkinointijohtaja Virpi Savolainen.

Kauppakeskus Myllyn läheisyydessä sijaitsevassa lippulaivamyymälässä on esillä Pukkilan Suomessa suunnittelemia laattoja sekä laaja kansainvälinen valikoima. Myymälän aukioloajat pitenivät, ja se on avoinna arkisin kello 8–18 ja lauantaisin kello 10–14. Runsaan 450 neliön myymälässä työskentelee kolme laatta-asiantuntijaa.

 

Sisustajan ja rakentajan kumppani

 Pukkila on siirtymässä entistä vahvemmin laattavalmistajasta sisustamisen ja rakentamisen inspiroijaksi sekä täyden palvelun laattatoimittajaksi.

– Sisustajat ja ammattirakentajat ovat yhä osaavampia ja vaatimukset ovat kasvaneet. Meiltä halutaan kokonaisnäkemystä, ideoita ja apua suunnitteluun sekä laajaa valikoimaa, kertoo Virpi Savolainen.

Pukkila on ollut jo 1990-luvun puolivälistä lähtien osa Ricchetti Group -konsernia, joka on yksi Euroopan suurimmista keraamisten laattojen valmistajasta. Tuotantolaitokset sijaitsevat Italiassa, Portugalissa ja Saksassa.

– Suunnittelu, tuotekehitys ja laadunvalvonta ovat edelleen omissa käsissämme. Pitkä historia laattavalmistajana ja omat tuotantolaitokset Euroopassa antavat meille hyvät eväät asiakkaiden tarpeiden ymmärtämiseen. Osaamisemme on vahvempaa kuin monilla maahantuojilla.

Pukkila tekee yhteistyötä Suomen eturivin suunnittelijoiden kanssa. Pukkilan laattoja ovat olleet vuosikymmenten aikana suunnittelemassa muun muassa Karin Widnäs, Marjatta Metsovaara, Markku Piri, Stefan Lindfors, Jarkko Kallio ja Harri Helorinne. Ensimmäiset Pukkilan kuviolaatat suunnitteli vuonna 1968 Erik Bruun yhdessä vaimonsa Sinikka Kinnunen-Bruunin kanssa.

 

Kevään laattatrendit: rustiikki, marmori ja uudet muodot

Tämän vuoden laattatrendeissä korostuvat luonnonmukaisuus sekä betoni- ja puukuviot ja toisaalta taas ylellinen marmori. Suosituimmat värit ovat terracotta sekä lämpimän beigen ja ruskean sävyt. Myös teollisuustyyli pitää edelleen pintansa.

– Laattatrendeihin vaikuttavat myös yllättävät asiat, kuten yleinen taloustilanne. Huonona aikana ihmiset hakevat sisustuksessa turvallisia ja pehmeitä muotoja ja värejä. Rustiikkinen tyyli ja ruskean sävyt ovat tehneet taas paluun. Asiakkaat haluavat nyt pientä, kodikasta ja jopa käsintehdyn näköistä pintaa. Toisaalta marmoria jäljittelevät laatat ovat nousemassa voimakkaasti pinnalle, kertoo markkinointivastaava Anna-Kaisa Tuomi Pukkilasta.

Laattatrendeissä hallitsevat myös uudet jännittävät muodot. Tuttujen suorakulmaisten laattojen lisäksi Pukkilan valikoimista löytyy kaarevia, pisaran mallisia ja kuusikulmaisia laattoja.

– Rohkaisemmekin suomalaisia käyttämään laattoja myös muualla kuin kylpyhuoneessa. Laattalattia toimii eteisessä, makuuhuoneessa ja olohuoneessa. Osa laatoistamme on pakkasenkestäviä ja sopii myös terassille.

 

Lisätietoja:

Virpi Savolainen, markkinointijohtaja, Pukkila Oy Ab, p. 0400 935 474, virpi.savolainen@pukkila.com

Anna-Kaisa Tuomi, markkinointivastaava, Pukkila Oy Ab, p. 0400 624 441, anna-kaisa.tuomi@pukkila.com 

 

Kuvapyynnöt:

Anna-Kaisa Tuomi, p. 0400 624 441, anna-kaisa.tuomi@pukkila.com

 

Pukkila Oy Ab

Pukkilan tarina alkoi vuonna 1874, jolloin kaakeliuuneja valmistava Turun Kaakelitehdas Oy perustettiin. Nykyään Pukkila Oy Ab kuuluu Ricchetti Group -konserniin, joka on yksi Euroopan suurimmista keraamisten laattojen valmistajista. Vahva suomalainen osaaminen keraamisten laattojen suunnittelussa, valmistuksessa ja käytön sovellutuksissa yhdistettynä kansainväliseen verkostoon ja mallistoon vahvistavat yrityksen asemaa Suomen palvelevimpana laattatalona myös tulevaisuudessa.

  • Liikevaihto noin 17 miljoonaa euroa
  • Pääkonttori Turussa ja myymälät Raisiossa, Vantaalla, Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa
  • Koko maan kattava jälleenmyyjäverkosto
  • Ricchetti Group -konsernin liikevaihto 175 miljoonaa euroa, tuotantolaitokset Italiassa, Portugalissa ja Saksassa
  • www.pukkila.com

Lataa PDF:nä

chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up
Lehdistötiedotteet

25.05.2019